perjantai 11. syyskuuta 2015

Tää on nyt tässä.

Kun ei vain ehdi.
Tämän blogin tarina hiljenee nyt virallisesti, ja jatkan aktiivista lukijan roolia kaikissa muissa ihanissa blogeissa. Jutun aiheita olisi kovasti, mutta into laantuu, kun ei pääse / halua mennä aina heti koneen ääreen.
Ja ei, ei ole tapahtunut mitään mullistavaa. Ei uusia harrastuksia. Ei muutakaan ylimääräistä. Yksinkertaisesti varsinkin Tyttö tuntuu jo niin isolta, että on vain pakko fiilistellä enemmän tätä pikkulapsi-aikaa ihan fyysisesti. Jotenkin todellisuus tämänkin ajanjakson väliaikaisuudesta on iskenyt viime aikoina oikein urakalla tajuntaan. Joten nyt ulkoillaan, sylitellään ja tehdään yhdessä. Syödään äidin tekemää ruokaa. Siivotaan ja sisustetaan. Eletään ihan tavallista arkea ja ollaan läsnä kaikki mahdollinen aika.

Harmillista on, että monet kivat jutut jäävät nyt dokumentoimatta.. Mutta ehkä se tunne säilyy mielessä. Toivotaan niin.

Ehkä mieli muuttuu. Ehkä ei.
Tällä erää: heipä hei.


maanantai 17. elokuuta 2015

Inkkarit retkeilee - syksyn lastenmuotia.



Inkkarit, tiipiit ja sulat ovat vallanneet lastenvaatteet syksyn tullessa. Toinen toistaan ihanaisempia printtejä koristaa muun muassa Lindexin (kuvassa turkoosi ja keltainen poikien pusero sekä tyttöjen inkkaripusero), Zaran (kuvassa ylinnä reunoilla), Bobo Chosesin (alin oikealla) ja Nextin (alin vasemmalla) mallistoja vain muutamia mainitakseni.

Erityisesti Lindexin poikien mallisto ilahdutti: harvoin pojille on tarjolla noin paljon ihania printtejä. Siis sellaisia söpöjä, mutta kuitenkin poikamaisia. Harmittaa oikein, että periaatteessa mitään tarvetta ei ole hankkia Pikkuveljelle uusia sisävaatteita. Tosin Pikkuveli tuossa vieressä kommentoi, että hän tarvitseeee leijonapaidan. Tarkoittanee tuota ylintä Lindexin paitaa. Se on kyllä minustakin lähes vastustamattoman ihana!



intiaanipuserot

Jos nyt ei tule mitään inkkari-teemaan sopivaa asua hankittua, niin voisi varmaan askarrella vaikka sulkapäähineet. Ja sitten metsään seikkailemaan!
Siinäpä onkin ohjelmaa ensi viikonlopuksi pienille mökkivieraille.





lauantai 15. elokuuta 2015

Ja me juostiin - kiitos Minimarathon.

Niin se lauantai valkeni ja kisapäivä koitti. En tiedä jännittikö lähtö äitiäkin, kun ennen viittä jo heräsin. Mutta ainakin Tyttö oli jännityksestä kiukkuinen ja tuskainen koko aamupäivän. Ehkä siinä oli vähän alkavaa flunssaisuutta mukana, ja ainakin kiire-stressin tuomaa panikointia (joo, se, että herää kaksi tuntia liian aikaisin ei tarkoita automaattisesti, sitä että olisimme ajoissa lähdössä matkaan).
Olosuhteet ennen kisaa eivät siis olleet mitenkään mairittelevat. Melkoista juoksua paikasta toiseen -kirjaimellisesti - oli koko aamu. Puolet ajasta Tyttö halusi kulkea sylissä. Jes!
*Ihan muuten muille tiedoksi: tuonne tapahtumaan voi ihan hyvin ottaa rattaat mukaan, ja ne voi jopa kuskata koko reitin läpi kisaradalla. No worries. Tätäkin ongelmaa nimittäin pohdin, kun välillä näytti, että Pikkuveli liittyy sittenkin kisaseurueeseemme.

Ennen varsinaiseen tapahtumaan pääsyä valotan hieman tätä meidän kilpailutaustaa. Eli mistä se Tytön jännitys on peräisin.
Itse olen kulkenut lapsena kaikki hippohiihdot ja viikkokisat läpi ihan jo tavan vuoksi. Niin maalla siihen aikaan tehtiin. Kaikki olivat mukana pienestä pitäen. Eipä paljon muita tapahtumia ollutkaan tarjolla. En koskaan ollut se kaikkein paras, mutta ihan hyvä urheilija kuitenkin.
Ei ole siis ollut mitenkään tarkoitus pimittää Tytöltä tätä kilpailujen antia, päinvastoin. Mutta sopivia tilaisuuksia ei vain ole tuntunut tulevan ennen tätä vuotta. Onko tilanne muuttunut, vai tuntuuko minusta vain, että erityisesti Helsingissä kaikkeen pitää liittyä tai sitoutua? Ja kaikessa ollaan heti kohta jo tosissaan? Lasten kilpailujen pitää minun mielestäni olla hyväntuulisia, helpostilähestyttäviä tapahtumia.

alkujumppaa

Tänä vuonna tarjontaa sitten onkin ollut. Mökkipaikkakunnan lähellä olisi kilpailtu kesäloman lopuksi lasten triathlonissa (täällä). Tyttö oli alkujaan todella innostunut, ja raahasin jopa polkupyörän mökille mukana tätä varten. Mutta jotenkin Mummi sai luotua Tytölle paniikkimielen pelottelemalla uintikilpailusta syvässä, kylmässä vedessä - terkkuja vain Mummille. Ja voikin sanoa, että siinäpä se.

Ehkä triathlon olisi muutenkin ollut vähän liian rankka ensi kokemus kilpailusta, pohdin, ja pääsimme toisella pikkupaikkakunnalla osallistumaan yleisurheilukilpailuun. Viisivuotta on todella ongelmallinen ikä aloittaa kilpaileminen: tämän ikäinen ymmärtää jo voittamisen merkityksen. Niinpä siinä sitten kävikin, että kun Tyttö kesken juoksukilpailun huomasi, että ei voitakaan, hän laahusti surupuserossa maaliin.

kohta jo maalissa

Ja nyt voi mennä itseensä kasvatusasioissa. On tainnut jäädä käsittelemättä itsensä voittaminen, parhaansa tekeminen ja monta muuta kilpailuun liittyvää asiaa. Jotenkin nämä asiat ovat minulle olleet itsestään selviä ja kuuluneet niin olennaisesti omaan lapsuuteeni, etten osannut edes ajatella, että eihän lapsi niitä automaattisesti ymmärrä.
Onnistumisia ja kilpailukokemuksia todellakin kannattaisi kerätä jo paljon nuorempana, silloin kun tuo voittamisenkonsepti ei ole vielä seljinnyt. Esimerkiksi Pikkuveli oli vastaavasta kilpailusta jälkikäteen aivan haltioissaan, koska hän voitti (vaikkei siis todellakaan voittanut ja hänen juoksumatkaansa mahtui oikeasti draamaa..). Mutta Pikkuveli oli kaikesta huolimatta automaatisesti tyytyväinen suoritukseensa, ja hänen mielestään kaikki voittivat. Eli varmasti hyvä muisto kilpailusta, jonka avulla seuraavaan kisaan osallistuminen on helppoa.

pääsipä äitikin juoksemaan Olympiastadionille kerran elämässään

Tytölle siis tämä Minimarathon oli erittäin tärkeä kokemus. Päästä maaliin, tehdä parhaansa, ja kaikki voittaa. Ja toden totta kyllä tällä martalla meinasi kyynel tulla silmään, kun näin Tytön onnellisen ilmeen maalissa mitalli kaulassaan!
Tämä juoksu teki sen, mitä toivoinkin. Tunnelma oli hieno ja lapsia oli ajateltu joka käänteessä. Vanhemmat saivat juosta lasten mukana koko matkan kannustaen. Välillä käveltiinkin käsikädessä, kun äiti ei meinannut jaksaa...




Kiitos Minimarathon! Tullaan ehdottomasti ensi vuonnakin. Tytöllä on pitkä lista serkkuja, jotka hän aikoo myös ilmoittaa mukaan, niin kivaa oli.


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Helsingissä festaroidaan taas ja kuvia Ihana Kahvilasta.

Kylläpä on taas tarjontaa, sanon vaan. Runsauden pula suorastaan: Minimarathon, Lasten Festarit, Finland International Airshow, Ravintolapäivä. Ja säänkin pitäisi helliä meinijöitä, joten mikäs siinä on mennessä. Kaikkialle ei vain ehdi.

Lauantaiaamuna 15.8. starttaa koko perheen liikuntatapahtuma Minimarathon. Tämä on minulta mennyt edellisinä vuosina ihan ohi. Vaikuttaisi kuitenkin varsin mielenkiintoiselta tapahtumalta. Siinä pääsisi itsekin samalla Olympiastadionille juoksemaan.


Viime vuonna Lasten festareilla esiintyi suosikkimme Mimi ja Kuku, tavattiin Belle, ihailtiin hälytysajoneuvoja ja paljon muuta. Ainoa häiriötekijä oli väenpaljoudesta kiukutteleva iskä :) Lopullista viikonvaihteen suunnitelmaa onkin hidastanut osallistuvien määrä.. Hah hah. Iskä taidetaan suosiolla jättää kotiin. (Tosi asiassa on siis menossa maalle joka tapauksessa.)
Tänä vuonna luvassa olisi Tuttiorkesteri ja esimerkiksi jättikuplia.

Lentokoneita nähdään varmasti ihan kotikulmilta tähystämällä, eikä taideta varsin arvokkailta tuntuvia lippuja lunastaa tuohon lento-showhun. Pikkuisen vanhemman tyttölapsen kanssa olisi varmasta tapahtumaan päässyt/joutunut, sen verran vakuuttava on esiintyjälista - Robin, Benjamin jne.



Kuvissa Helsinkiläistä tunnelmaa Ihana Kahvilasta. Se sijaitsee merikontissa Kalasataman alueella. Todellakin ihana paikka. Sopii erinomaisesti urbaaniin retkeen myös lasten kanssa.


Ihanaa ja rentoa meinikiä. Seuraavasta viikonlopusta tuleekin sitten pikkasen aktiivisempi.


maanantai 10. elokuuta 2015

Ei pöllömpää samistelua ja ysmy-vinkki.

Aleista on tarttunut mukaan vaikka mitä pienempää ja ehkä isompaakin, en enää muista... Mutta esitellään edes nämä asukokonaisuudet, kun lapset olivat itse niistä ihan hyper-innoissaan. Samistelu on molempien mielestä ainakin vielä IN ja erityisesti Pikkuveljelle ovat vaatteiden printit yhä tärkeitä. No näissä Aarrekidin ale-löydöissä täyttyy molemmat kriteerit.

Pikkuveli meni nukkumaan sovittamansa asu päällä. Aikamoista vääntöä vaati, että saimme edes pipon pois päästä ennen unta. Ja Tytöllä asu on valmiiksi aseteltuna huomista päiväkotipäivää varten. (Pikkuveli varmaan vetää yöllisessä asussaan myös päivän, kun huomaa siskolla nämä päiväkäytössä.)




Tuotteet on tilattu suoraan Aarrekid-verkkokaupasta. Alennusprosentti on huima, joten jos kokoja  löytyy suosikeistasi, niin nyt on oikea hetki tilata!
Meille tuli näitä t-paitoja housuja lopulta tuplat... Ensin tilasin ns. normaalin kokoiset setit. Ja sitten kohta jo panikoin, että mahtunevatko ollenkaan, ja tilasin vielä yhtä kokoa suuremmat. T-paidat ovat tosin erivärisiä. (seli - seli) Näitä siis käytetään jatkossa oikein urakalla :)


Ylemmässä kuvassa Tytöllä on paidoista 120-koko. Ja musta versio alemmassa kuvassa on 110. Tyttö käyttää muuten 110 - 116 kokoja.
Pikkuveljellä on kuvissa 90-kokoiset setit, mutta varastosta löytyy siis myös 100-kokoa.
Hyvinhän nuo pienemmätkin setit menivät päälle. Toisaalta ainakaan puseroissa kokoeroa ei ole paljon, joten yhtä hyvin voi käyttää suurempiakin.
Tytön hame on 120-kokoinen ja hyvä niin, sillä vyötärö tuntuu melko napakalta.


Aarrekidin showroomilla Helsingissä on ystävämyynti tämän viikon keskiviikkona ja torstaina. Siellä on varmasti tarjolla kivoja löytöjä. Lisää tapahtumasta ainakin facebookissa. Eiköhän meidän tämän vuoden "pöllöilyt" kuitenkin ole jo tässä, vaikka super ihanan tuntuisia ja näköisiä vaatteita ovatkin.

edit. Pikkuveli oli hoidossa koko päivän pöllö-asussa. Myös pipo kuului imagoon yli 20-asteen lämmöstä huolimatta. Tyyli ennen kaikkea.