tiistai 27. tammikuuta 2015

Alet ja super natural villat.

Ale-aika tuli ja ale-aika meni. Mitään ei oikeastaan tarvittu ja kaikkea silti löytyi  - trikoota, toppaa, assusteita ja villaa.

Pikkuveljen paras hankinta oli kaiketi Marimekon raitapaita ja kääntöhousut. Näitä olin katsellut jo normaalihintaisena, mutta en raaskinut aiemmin hankkia. Molemmat lapset saivat myös toppahaalarit ja Tyttö takinkin.
Muuten Tytön ale-ostokset olivat sitten enemmän tätä "hömppä"-osastoa. Mekkoa, hametta, kesätoppia, kiiltäviä kenkiä ja jumppa-asuja.. kaikkea, mitä ilmankin olisi eletty. Tai ainakaan ei olisi ihan vielä tarvittu, kun edellisen koon vaatteet mahtuvat vielä päälle.

Esitellään nyt vaihteeksi kuitenkin minun omat ostokseni, kun kerran olen niistä niin fiiliksissä. Olen oikea vilukissa ja toivoin jo joulupukilta super natural -villahousuja. Minulla on kyllä vanha villainen alusasu, joka ajaa asiansa ulkovaatteiden alla, mutta nämä versiot näyttävät vähemmän kalsareilta ja enemmän kapeilta collegehousuilta. Kehtaa siis ottaa toppahousut jalasta ja tassutella lämpimässä villassa muidenkin ihmisten edessä.




Joulupukki ei kuitenkaan tuonut pehmeitä paketteja ja hyvä niin: ostin toive-housuni Stockmannilta 40% alennuksella. Sen verran arvokas sijoitus housut olivat vielä alennuksessakin, etten raaskinut ostaa yläosaa samalla reissulla.
Mieltäni jäi kuitenkin kaihertamaan settiin kuuluva huppari ja pusero, ja pitihän sitä tehdä täsmäisku vielä -60% ale-aikaan.. Nyt voi puhua jo melkoisesta tuurista, sillä kumpaistakin haluttua tuotetta oli kaksi kappaletta jäljellä ja toiset niistä juuri minun kokoani!

Kohtalo. Minä <3 villa.





lauantai 24. tammikuuta 2015

Osta kolme, maksa kaksi - Pikkuveljen bodyt.

Niin sanottu "uusi elämä" on alkanut, ja mikäs siinä. Pikku hiljaa totutellaan uusiin rutiineihin.
Tähän asti olen/olemme vielä jaksaneet tehdä tai ainakin alkuvalmistella ruuan valmiiksi etukäteen hoidosta palaajia varten; vastaavasti aamuksi vaatteet ovat jo illalla valittuina. Ja siivousperjantai on vaihtunut jatkuvaksi siivoukseksi (no sitähän se oli aikaisemminkin, mutta..).

Pikkuveljen hoitotaival on alkanut vaihtelevasti. Välillä hän syö, muttei nuku. Välillä hän nukkuu, muttei syö. Hän pukeutuu aamulla ihan reippaasti kotoa lähdettäessä, vaikka varmasti jo käsittää, minne matka suuntautuu. Toisaalta yksin hoitoon jääminen itkettää. Huonoimpina hetkinä Tyttö on kuulema haettu viereisestä ryhmiksestä sylittelemään Pikkuveljen kanssa. Ja välillähän heidän ryhmänsä ovat muutenkin yhdessä, kun lapsia on vähemmän hoidossa.

"Tää on niin hyvä kirja, että pitää lukea ihan läheltä!"
Heti hoidon alettua Pikkuveli on selvästi alkanut kiinnostua pottailusta aivan eri tavalla. Esimerkki innostaa siis! Vielä innokkaampi hän on vaihtamaan omaa vaippaansa. Tai ainakin ottamaan vanhan vaipan itseltään pois. Joo ihan kiva.

Tästä päästäänkin Pikkuveljen hoitoasuihin. Body on siis ihan ehdoton. Toistaiseksi hän ei vielä saa bodyn nappeja auki itse ja vaippa pysyy paikoillaan :)
Parhaat hoitobodyt löytyvät H&M:ltä.  Malliltaan ne ovat sopivan slimmejä ja mahtuvat hyvin muiden paitojen alle. Laatukin on kohdallaan: Tytön vanhoja bodeja on yhä Pikkuveljen käytössä  (vaaleanpunainen pukee myös Pikkuveljeä kivasti..). Ja mikä parasta kimppatarjouksen vuoksi kolme bodya kustantaa alle kympin!


Yleensä olen ostanut näitä bodeja vain yksivärisinä,  mutta nyt tarjolla oli kivaa raitaversiota. Ja piti oikein revitellä: kolmesta bodystä kahdessa on rantuja. Villiä menoa!

(Edit. Eipä näyttänyt nettikaupan puolella olevan tuota tarjousta ainakaan tällä hetkellä.. Body ostoksille kannattaa marssia siis ihan myymälään asti.)

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lauantaina Luomus ja rokkilounas.

Lauantain aktiviteetiksi valittiin Luomus - Luonnontieteellinen museo. Museo sijaitsee ihan Kampin keskuksen kupeessa Helsingin keskustassa. Sijainti ei voisi paljon parempi ollakaan: julkisilla pääsee kätevästi lähelle ja museokäynnin jälkeen voi lounastaa melkeinpä missä vain. Bonusta on myös kohtuullinen hinta, eli aikuisilta museo maksaa 10 euroa ja alle 7-vuotiaat lapset pääsevät sisään ilmaiseksi.

Museossa on paljon kivaa luontoon, evoluutioon ja luihin liittyvää nähtävää. Eläimiä näkeekin paremmin kuin eläintarhassa :) Jo heti aulassa voi tervehtiä suurta norsua ja ylemmistä kerroksista löytyvät kaikki loputkin suosikit aina kirahvista ja tiikeristä karhuun ja lepakkoon.
Ainoa ongelma onkin, että mielenkiintoista tutkittavaa on vähän liikaakin ja ainakin minun tekisi mieli jäädä lukemaan sadat infotaulut ympäri taloa.. Se nyt ei sovi vauhdikkaampien lasten kanssa liikkuvalle. Tällä kertaa onneksi Tyttö jaksoi jo paremmin myös kuunnella faktoja (ja Pikkuveli nukkui alkuosan museokäynnistä).
Edellisen kerran kävimme täällä reilu puoli vuotta sitten. Silloin alle 4-vuotias Tyttö juoksi näyttelyn läpi kiinnostuen yhtä paljon eläimistä kuin rakennuksen portaikosta.. Hah.



Meillä tämän kertaisen käynnin päätarkoitus oli elämän historiasta kertova näyttely ja dinosaurukset.     Jostain syystä dinosaurukset ovat alkaneet kiinnostaa viime aikoina Tyttöä - ihan rasittavuuteen asti. Olemme lainanneet kirjastosta kirjoja, ja iltasaduksi on luettu netistä löytyneitä artikkeleita. Ei ole muutes kovin helppoa: yritä vain tavata dinosauruksien nimiä hämärässä (carcharodontosaurus, eucnemesaurus jne).


Museon jälkeisen lounaan tarjoili Hard Rock Cafe. Ehkei ihan niin perinteinen lastenravintola, mutta oikeasti toimii hyvin. Palvelu on supernopeaa, sijainti keskellä ja listalla hodarit ja hampparit ihan maistuvina versioina. Lisäksi musiikki soi sen verran kovaa (ei kuitenkaan häiritsevän kovaa), ettei tarvitse peleätä muiden ruokailijoiden häiriintyvät oman sakin meluisuudesta. Löytyy väritystehtävät ja ilmapallot. Ja sisälle ajettu moottoripyörä. Pointsit tälle! Suosittelen!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Prinsessat, Peppi, Muumi ja Kettu. Esityksiä riittää - minne mentäs?

Onko niin, että tänä kevät-talvena tarjoillaan erityisen paljon lapsiperheille sopivia elämyksiä, vai enkö ole vain ennen huomannut kaikkia mahdollisuuksia? Ainakin Helsingissä olisi tarjontaa yllin kyllin - toki rahapussin koko ja aika rajoittavat osallistumista.

Meillä ykköshitti on tietenkin Disney On Ice. Viime vuonna kävimme ensi kertaa tutustumassa jääshown antiin, ja olihan siinä elämystä kerrakseen. Tänä vuonna ennakkoasetelmat povaavat vielä parempaa kokemusta, sillä esitettävät ohjelmat ovat kuin suoraan 4-vuotiaan Tytön suosikeista valittuja. Mukana tällä kertaa Tähkäpää, Frozen, Kaunotar ja Hirviö, sekä Pieni Merenneito.

Täyden elämyksen saa, kun tosiaan tutustuu henkilögalleriaan ja tarinoihin hieman etukäteen. Viime vuonna Toy Story ja Helinä -keiju olivat meille hieman vaikeita seurattavia, kun tarinat eivät olleet entuudestaan tuttuja. Lisäksi meno on aika äänekästä ja vähän jännittävääkin, joten tarinoiden ja hahmojen tunteminen toki myös vähentää pelkoa.


Kansallisooppera tarjoilee myös koko perheelle sopivia esityksiä jopa kaksin kappalein. Ovela Kettu kertoo visuaalisen tarinan metsänvartijasta ja ketusta. Oopperassa lupaillan olevan paljon tanssia ja yhtä paljon oopperaa kuin pantomiimiä. Visuaalisuudesta huolehtii Klaus Haapaniemen lavasteet. Varmasti upea kokonaisuus.


Jos ooppera on tuntemattomampi paikka ja esityksen sopivuus mietityttää, niin kannattaa lukea oopperan asiakaslehdestä lisää. Siinä kerrotaan kivasti esityksen sisällöstä ja taustoista.
Samaisesta lehdestä löytyy myös lyhyt esittely baletin maailmaan muokatusta Muumipeikon ja pyrstötähden tarinasta. Muumipeikko ja pyrstötähti -esitystä suositellaan yli 4-vuotiaille. Alle kahden tunnin kesto väliajalla sopiikin hyvin alle kouluikäisille katsojille.


Ja jotta valinnanvaraa olisi riittävästi, Helsingin Kaupunginteatteri esittää lapsiperheille sopivan musiikkinäytelmän Peppi Pitkätossu - tervetuloa Huvikumpuun. Tämähän olisi myös pakko nähdä! Suositellaan yli 5-vuotiaille, mutta eiköhän nelivuotias Peppi-fani jaksaisi myös keskittyä, vaikka kesto onkin reilut kaksi tuntia.


Tasapuolisuuden vuoksi laitetaan tähän loppuun Pikkuveljellekin sopivaa ohjelmaa. Vaippakansan karnevaalit valtaavat jälleen Malmitalon maaliskuun alussa. Ilmainen tapahtuma tarjoaa teatteria ja muita esityksiä perheen pienimmille ilmaiseksi. Mikäs sen parempaa??


Josko tuon Disneyn lisäksi raaskittaisiin myös jonkun toisen esityksen liput hankkia.. Mutta minkä? Ja näiden lisäksi on varmasti vielä muutakin tarjontaa. Lippuja onneksi näyttää vielä olevan tarjolla. Minnekäs muut suuntaavat? Onko näissä suosikkeja?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vepsäläisen vinkit.

Jos joulun koristeluista jäänyt asunto aivan vallan tyhjäksi tai keväinen sisustusvimma nostelee jo päätänsä, kannattaa käydä kurkkaamassa sisustus(verkko)kauppojen anti. Alennuksia ja tarjouksia löytyy kaikkialta.
Vepsäläisellä on viikon tarjoustuotteena 10. - 16.1. välisen ajan ehkä kaikista pienistä seinähyllyistä se suosituin, eli String Pocket hintaan 99 euroa! Aika hyvä hinta. Väreinä valkoinen ja musta.

Valitettavasti/ onneksi pientä hyllyä meille ei nyt enää tarvita. Sen sijaan tilaukseen meni normann copenhagenin Block-pöytä, joka on myös hyvässä tarjouksessa. Valkoinen väri vaunusta oli loppunut, siksi odotellaan muutama viikko. (Tästä tarjouksesta en osaa sanoa, milloin loppuu.)



Testiajoimme kärry-pöytää lasten kanssa eilen myymälässä ja se vaikutti vakaalta ja kestävältä. Nuo pöytälevyt ovat metallisia ja puuosat saarnipuuta. Toivottavasti siis kestää myös arjen ajelut! Sillä ajeluksihan se menee, jos ja kun pöytä löytää paikkansa olohuoneesta, minne sen olen suunnitellut. Toinen mahdollinen sijoituspaikka olisi meidän makuuhuoneessa. Siellä kärry saisi olla varmemmin rauhassa. Ja sen voisi tuoda tarvittaessa olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Katsotaan, katsotaan...

Rakas tyttäreni on perinyt minulta kyseenalaisen taidon löytää aina se kalliimpi vaihtoehto mieleisekseen. Niinpä tässäkin tapauksessa hän esitteli myymälässä myös toisen vaihtoehdon Block-pöydälle: Swedesen Teatime tarjoiluvaunun. Onhan se hieno. Aika paljon tuota Block-pöytää suurempi. Ajatuksena olikin varmasti, että tällä versiolla mahtuisi kärräämään vaikka Pikkuveljeä ympäri asuntoa. Mutta hinta... Out of my budget! (Teatime kuva lainattu täältä.)



En malta odottaa, että pääsen fiilistelemään uutta pöytää muutoinkin kuin kuvissa! Olisi ollut kiva saada se heti kyytiin. Varsinkin, kun toinenkin ostosreissun hankinta jäi ostamatta. Vepsäläisen vieressä Vantaalla on tietenkin myös Ikea, josta oli tarkoitus napata mukaan täydennystä Tytön huoneen säilytyskalusteisiin. No, loppuhan se haluamani osa oli. Odotusta ainakin viikko. Kaikki mulle, heti nyt :)

Lopuksi tähän kalustepainotteiseen postaukseen pieni bonus lasten vessajuttujen maailmasta. Lue tai jätä lukematta.. Muutenkin epäonnisen Ikean reissun kruunasi suljettu Småland. Joku reppana oli pissanut pallomereen, ja leikkipaikka oli suljettu pallojen pesun vuoksi.
Tuo on niin mun painajainen.. pallomereen pissaava lapsi. Samaa sarjaa, kun pökäle vauvauinnissa.. Ei toivo tapahtuvaksi omille lapsille, eikä kellekään muullekaan. Ja silti tapahtuu aina jollekin.

torstai 8. tammikuuta 2015

Paljon rakkautta - sisko ja sen veli.

Vuoden vaihteessa on kiva tietenkin kurkistaa menneeseen. Kulunut vuosi on sisältänyt paljon lasten yhteistä aikaa: leikkejä, kinastelua ja tietenkin rakkautta! 
Pikkuveli on kasvanut vauvasta taaperoksi, josta on oikeasti seuraa Tytölle. Tytön sanojen mukaan Pikkuveli onkin hänen paras ystävänsä. Ja toisinpäin: Tyttö on Pikkuveljelle tietenkin kaikki kaikessa.



Ihan alusta asti olemme puhuneet Tytölle, kuinka hienoa on, kun hän on saanut juuri tälläisen pikkuveljen. "Onpa meillä hyvä tuuri, kun Pikkuveli tuli meille", Tytön sanoin. Ja samalla on puhuttu, miten paljon Pikkuveli Tyttöä rakastaakaan. Jopa niin paljon, että välillä hän haluaa olla Tytön seurassa ihan liikaakin... Ja tehdä kaiken juuri samoin kuin siskonsa.. Ja haluaa kaikki samat tavarat kuin Tytöllä.. Rakkautta, sitä se kaikki vain on :)


Pikkuveli ja Tyttö ovat saaneet touhuta keskenään melko vapaasti oikeastaan jo koko kuluneen vuoden ajan. Tätä on toki helpottanut Tytön huolehtivainen luonne: hän osaa leikkiä pienempien kanssa hyvin ja useimmiten muistaa huomioida leikkikaverin pienuuden. Oikeastaan vasta viime aikoina on tarvinnut enemmän puuttua menoon leikkien mennessä liian rajuiksi. Pikkuveli alkaa olla sen verran iso, että itse kultakin meinaa aina välillä unohtua, että hän ei kuitenkaan vielä osaa kaikkea.


Leikkien sujuvuutta on varmasti helpottanut, myös se, ettei Tyttö ole mikään rauhassa näpertelijä itsekään ja leikit ovat suureksi osaksi täynnä liikunnan riemua. Yhdessä sujuvat myös keittiöleikit ja kaunistautuminen. Kiinnostavaa nähdä, miten nopeasti tuo jälkimmäinen jää pois Pikkuveljen leikeistä, kun poikavoittoisessa hoitoryhmässään näkee muutakin kuin pinnejä ja pompuloita.


Hoitopäivät ja vähenevä perheen yhteinen aika muuttavat varmasti myös lasten välistä suhdetta. Pikkuveli on tähänkin asti ollut selvästi Tyttöä mustasukkaisempi vanhempien huomiosta ja jatkossa on entistä vähemmän aikaa jaettavaksi sylittelyyn. Toisaalta samaan aikaan molemmat lapset kasvavat ja mielenkiinto kääntyy aina yhä uusiin kohteisiin. Saa nähdä, miten käy.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.. 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hey January! - Kello käy.

Tammikuu - edessä on jälleen yhden kauden loppu: tämä kotiäiti siirtyy takaisin työelämään. Onneksi vasta viidentoistapäivä..
Tällä kertaa kotona oleminen on maistunut edellistä kertaa paremmalta ja on haikeaa jättää tämä kaikki taakseen. Vaikka arki kahden lapsen kanssa oli erityisesti ensimmäisen vuoden ajan kiireisempää kuin elo koskaan ennen, niin viimeinen puoli vuotta on sen sijaan sujunut melko rauhaisasti (okei sairastelujen peittämää joulukuuta ja tämän vuoden alkua ei lasketa tuohon rauhaisaan eloon..).

Pikkuveljen hoitokuviot ovat vihdoin saaneet onnekkaan päätöksen. Hän pääsee kuin pääseekin samaan osoitteeseen siskonsa kanssa. Eri ryhmään tosin. Aika paljon parempi vaihtoehto kuin pari tätä ennen esitettyä, logistisesti täysin toimimatonta vaihtoehtoa.


Mitä blogille tulee käymään? Alunperin asettamani tavoitteethan olivat hyvin teknisiä, eli tietokoneen käytön monipuolistaminen ja blogin tekemiseen tutustuminen. Ja nämä ovat toki toteutuneetkin ainakin alkeistason verran :) Mutta vielä paljon olisi opittavaakin.

Bonuksena olen saanut kirjattua ylös muistoja ja ennen kaikkea napsittua paljon kuvia kuluneen puolen vuoden ajalta! Mikä sen parempaa?


Todennäköisesti jatkan blogin kirjoittamista, mutta sisältö muuttunee hieman. Eiköhän askartelut ja muut DIY:t jää työn täytteisen arjen myötä tekemättä. Palaan siis ehkä enemmän alkuperäiseen suunnitelmaan kirjoitella lastenvaatteista ja kodista. Saa nähdä. Katsotaan. Mutta kaikki muutos on aina hyvästä, askel eteenpäin,  eikös niin?

Kuvien musta kello on hankinta tyylistään tunnetusta sisustustavaratalosta, eli Prismasta (!) ja ihana pupunen loikki mukaan Ombrellinosta.