Pikkuveljen rankka päivä.

Postataanpas vihdoin aiemmin kirjoitettu teksti meidän "vauvan" elämän rankkuudesta. Äidin elämä koki myös rankkoja hetkiä, kun oli tarkoitus liittää tähän tekstiin kuvia kansioista, vaan niitäpä ei koneelta löytynyt mistään. Päivityksen yhteydessä oli tapahtunut jotain epäilyttävää.. Sen verran ärsyyntynyttä oli meno kuvien metsästäjällä, että piti ottaa koko bloggailuun etäisyyttä. No, lopulta kuvat löytyivät ja kaikkia hyvin? Vielä mitä. Sitten en saanut enää kuvia liitetyksi bloggeriin. Aargh! Mä en vaan kestä mitään teknisiä muutoksia..
Mutta palataanpa siis Pikkuveljen elämään.

On se vaan upeaa, kun pieni mies oppii kommunikoimaan päivä päivältä paremmin. Puheenkehitys alkoi oikein urakalla vähän ennen puolitoistavuotispäivää. Ihan samaan aikaan kuin Tytölläkin aikoinaan. Pikkuveljellä on hauska ominaisuus puhua tavuittain ja vain parillisella määrällä tavuja: "be-to-au-to" ja "vii-ni-ry-pä". Ja joskus konsonantit lipsahtavat hiukkasen väärinpäin: "roksis". Mutta kaiken kaikkiaan hän tuottaa jo täysin ymmärrettävä puhetta ja osallistuu hienosti keskusteluun sekä leikkeihin.

Mielestäni ehkä hienointa on, että hän myös oma-aloitteisesti tekee keskustelun avauksia. Esimerkiksi naapurin sedälle pihassa hän kävi kertomassa, että "ukki tulee", vaikka muutoin puheenaiheena oli lasten polkupyöräily. Ukin saapuminen oli selvästikin hänelle pyöräilyä merkittävämpi aihe. Ja hän myös kysyttäessä kertoo päivästään. Tytöllä sen sijaan vieläkin useimmiten vastaus on "emmä muista", kun kysytään vaikka hoitopäivästä.

Viimeiset pari iltaa (toim.huom. siis viime viikolla) ovat olleet melkoista tahtojen taistelua: Pikkuveli riitelee ja itkeskelee milloin mistäkin asiasta. Onkohan siellä joku hammas puskemassa läpi, flunssa tulossa vai ehkä kyseessä on vain yleinen väsymys? Joka tapauksessa ruokakaan ei maistu, joten ainakin nälkäkiukku vaivaa. Nää on näitä vaiheita...

Itkuinen päivä päättyi siihen, että Pikkuveli halusi soittaa Mummille ja purkaa tuntojaan: " Rank-ka päi-vä. Keit-to-päi-vä. Pit-kä päi-vä." Siinäpä se. Suloinen Pikkuveli ja suuret tunteet! (Tosin tuon keittopäivän todenperäisyydestä en ole ihan varma. Harvemmin he keittoa hoidossa alkuviikosta saavat ...) Joka tapauksessa rankkaa se on (hoito)lapsen elämä. Välillä väsyttää ja kiukuttaa niin mahdottomasti.

Mutta mitä auvoista aurinkoa onkaan luvassa, kun Isi jää lasten kanssa piakkoin isyysvapaille, eikä hoitoon tarvitsekaan lähteä!!! Tällä mammalla ainakin tippuu sinä päivänä vessaharja pönttöön ja kotimatkat lyhenevät ainakin vartilla, kun lenkki Prisman kautta jätetään tekemättä :) Hah!

Ps. Kuvissa näkyy vappu-tunnelmia. Juniorit samistelevat Aarrekidin Aarremetsä huppareissaan.