lauantai 28. maaliskuuta 2015

Legot järjestykseen - Hullujen päivien viimeinen vinkki.

Pari viikkoa sitten hermoni lopullisesti paloi ympäriinsä lojuviin Dubloihin ja marssin samantien ostamaan uuden Lego-säilytyslaatikon. Vaan eipä olisi kannattanut: Hullareilta löytyy näitä Lego Storage Brick laatikoita ihan hullun edulliseen hintaan. Kunpa vain pinnani olisi kestänyt vielä muutaman päivän enemmän, olisi säästynyt monta euroa.


Meillä on näitä laatikoita ollut aikaisemmin musta, harmaa ja valkoinen koossa 4. Ja tuo uusin on tuplasti isompi harmaa. Pienemmät laatikot ovat käytössä ehkä kivempia, mutta tuohon isompaan saa sujautetuksi suuremmatkin Dublo-ajoneuvot sujuvasti.
Pikkulegoille Tytöllä on yhden pampulan kokoinen pyöreä laatikko. Mutta pikkulegojen kanssa tämä laatikko ei kyllä toimi, sillä pienimmät osat jumittuvat laatikon sisällä olevaan uraan. Niitä sitten kaivellaan milloin milläkin tikulla... Luulisi, että Lego olisi huomioinut moisen laatikoita sunniteltaessa.

Päivän suuri ongelma on, pitäisikö kuitenkin hamstrata yksi laatikko vielä pikkulegoille? Vai siirtyvätkö Dublot varastoon, kun pikkulegot lisääntyvät? Tällä hetkellä Dubloilla leikitään vielä päivittäin, mutta toisaalta Tyttö on kyllä kiinnostunut pikkulegoistakin. Ja pikkulegoja ostin juuri Hullareilta lisää ison paketin (kun halvalla sai), joten kai ne jossain pitää säilöä joka tapauksessa? Toisin sanottuna yritän perustella tässä itselleni tarvetta tuolle keltaiselle laatikolle.. Se olisi vain niin kiva.

Laitetaan tähän loppuun inspiraatiokuvaksi seuraavaa siivouskertaa varten Pikkuveljen kummin taidonnäyte. (Tähän meillä on vielä pitkä matka..)


Taisi olla Ikeasta tämä laatikko. Kaunista jälkeä, eikös vaan?! Terkkuja Kuopioon!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pääsiäisaskartelua.

Minä niin kaipaan Tiimaria! Enkä varmasti ole kaipaukseni kanssa yksin ainakaan nyt, kun on taas yksi askartelusesonki meneillään. Tällä kertaa askartelumateriaalit löytyivät Citymarketista. Ja ihan kivoja löytyikin, mutta tuo hinta.. Kyllä kirpaisee.

Ensimmäistä kertaa käytimme lasten kanssa yhdessä washi-teippiä. Teippi toimii hyvin ihan pientenkin kanssa touhutessa, sillä se ei tartu sormiin tai alustaan liian napakasti, ja leikkaantuu vähän tylsemmilläkin saksilla.


Idea pääsiäisaiheisiin teippauksiin löytyi Pinterstistä. Eli ensin leikkasin kartongista pienempiä palasia, jotka lapset (ja minä) teippasivat mieleisellään tyylillä. Pikkuveli harrasti enemmänkin päällekkäisteippausta, kuin teippien vierekkäin liimailua. Paksumpi on parempi? No, tyylinsä kullakin.


Sitten piirsin takapuolelle munan tai pupun ja kartonki teippeineen leikattiin näitä ääriviivoja pitkin. Tässä jeesasin Pikkuveljeä, joten hänen munansa ovat hieman kaarevampia kuin Tytön itsensä leikkaamat :) Ylimääräiset teipit siistiytyvät tässä samalla pois.


Nämä koristeet päätyivät roikkumaan pajunoksiin, mutta samalla idealla voisi toteuttaa myös vaikka pääsiäiskortit. Ja jos teippauksen tekee kartongin sijaan liukkaammalle materiaalille, niin pelkän teippifiguurin voi irroittaa alustasta leikkaamisen jälkeen ja siirtää korttipohjalle. Eli ei tule kahta kartonkia päällekäin, vaan lopputulos näyttää suoraan korttiin liimatulta.

Helppoa ja nopeaa. Eikä tule juurikaan sotkua. Suosittelen siis.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Ehkä paras salaatti ikinä.

Pirkka ruokaohjeisiin on tullut luotettua monen monta kertaa, ja niinpä salaattiohjeiden ykkönenkin on k-ruoka -sivustolta poimittu. Olen tehnyt tätä jo useamman vuoden ajan ja aina vain maistuu. Kyseisen salaatin kastike on päässyt mummolankin ruokatarjoilujen vakiotuotteeksi. Eli kannattaa kokeilla pelkkää kastiketta, jos salaatin ainesosat eivät omaa makuasi miellyttäisikään.


Salaattiin paahdetaan perunaviipaleita ja sipuli renkaita uunissa.


Salaattipohjaan jääsalaattia ja rucolaa, kirsikkatomaatteja ja viinirypäleitä (tässä meillä myös kurkkua). Pinnalle pekaanipähkinöitä ja Aura-muruja.

Kastikkeeseen öljyä, omanaviinietikkaa, sinappia, hunajaa, valkosipulia, pippuria ja suolaa.

Maut sopivat ihanasti toisiinsa, mutta toki varsinkin vieraammalle porukalle kannattaa esimerkiksi pähkinät ja homejuusto laittaa tarjolle eri astiaan. Kokemusta nimittäin löytyy pähkinöiden pois nyppimisestäkin, kun ei ollut vieraalla täyttä varmuutta allergiasta juuri tätä pähkinälajia kohtaan :) Onneksi selvittiin tuolloin ilman hengenahdistusta ja kutinaa..
Salaatti sopii hyvin vaikka lounaaksi ihan sellaisenaan, mutta toimii myös esimerkiksi grilliherkkujen lisäkkeenä. Meillä ollaan tarjoiltu usein tätä myös routapaistin kanssa. 

Tarkemmat ohjeet tästä.


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Hullut Päivät ja tuolitärpit.

Alkaa olla katalogi kahlattu kannesta kanteen ja ensisilmäyksellä löysin monen monta hankittavaa.  Onneksi hiljalleen on palaillut myös järjen ääni, eikä ehkä ihan kaikkea tarvitse saada.. Kuitenkin tällä kertaa katalogin tuotteet tuntuivat monet hyvin ajankohtaisilta, vai miten sen muotoilisi? Perinteisten "aina löytyy" -tuotteiden ohessa oli monta juuri nyt pinnalla olevaa juttua erityisesti sisustuksen puolella.

Vai mitä mieltä olette Cueron lepakkotuolista? 

 Hay:n Hee Lounge-tuoli pitää pintansa vuodesta toiseen.


Ja eikös Kartellin Masterskin sopisi vaikka tyylikkäälle terassille näin keväällä?

Lepakkotuolille ei meillä ole tilaa, vaikka ihana onkin. Ja terassikin on täynnä rattaita, potkulautoja ja muuta romua - aika kaukana tyylikkäästä siis. Sinne Kartellia on turha hankkia. Niiden sijaan meille voisi tulla tuo Hay:n tuoli. Paikkakin olisi ihan valmiina. Äitienpäivälahjaksi? Kyllä kiitos! 


torstai 19. maaliskuuta 2015

Tiedän, mitä tänään teen.

HP-kuvasto, se on täällä. Salainen - tai ehkä ei edes salainen - paheeni ovat mainoskuvastot. Rakastan mainoskuvastojen selailua. Mielellään paperisena, mutta kyllä sähköinen versiokin käy. Hullujen Päivien kuvasto on ihanan paksu! Riittää moneksi illaksi selailtavaa...

Nyt aamulla ehdin tehdä vain pikaisen silmäyksen katalogiin. Jatketaan illalla.