![]() |
| Noi ilmeet :) |
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Lintsin ilmaisissa.
Ennen lomia pyörähdimme sunnuntaisena iltapäivänä Linnanmäellä. Vieläkin kuulee, varsinkin ulkopaikkakuntalaisilta, ettei perheen kanssa viitsi/voi mennä Linnanmäelle, kun liput ovat liian kalliita. Mutta tosiasissa allekouluikäisten kanssa kohde on varsin edullinen. Ilmaiset laitteet riittävät kyllä yhdelle käyntikerralle mainiosti!
Saavuimme paikalle noin kolmen aikaan, ja jonot olivat melkoiset. Mutta jo neljän jälkeen pahin ruuhka helpottui ja lopulta oli mahdollista päästä uudelle kierrokselle laitteisiin ihan jonottamatta. Kierroksemme viimeisessä laitteessa - Pienoiskarusellissä - lapset taisivat huristella neljä - viisikertaa putkeen. Autoja ja mottoripyöriä täynnä oleva karuselli oli varsinkin Pikkuveljen suosikkilaite, mutta liila moottoripyörä näytti kelpaavan myös Tytölle.
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Nämä ovat coolit - Disney Vans Pikkuveljelle?
Vinkataan pikaisesti aivan älyttömän siisteistä tossuista. Nimittäin, jos jollakin on mennyt ohi, että Vans ja Disney ovat yhteistyössä luoneet varsin katu-uskottavan vaate-, kenkä - ja reppumalliston, niin nyt on aika tutustua siihenkin. Aika hyvään saumaan tuleekin näin koulujen aloituksen alla..
Vaikka meillä ei vielä koulujuttuja tarvitsekaan miettiä, niin kyllä nämä ihanat Mikki-tossut sopisivat pikkuveljellekin. Ja kerrankin prinsessa-kuositkin ovat jotain muuta, kuin imeliä hömpötyksiä. Äitiä erityisesti miellyttää myös Minni-lippis, löytyy esimerkiksi täältä.
Suomessa/Suomen kielisillä sivuilla näitä Disney Vanseja näyttää myyvän ainakin Stadium, Ponkes ja Zalando. Ylläolevat tossut löytyvät täältä.
Asiaa postauksiin olisi vaikka kuinka, mutta ei vain aikaa tunnu löytyvän. Harmittaa, kun varmasti monet kivat kesäjutut pääsevät näin itseltäkin unohtumaan.
Täällä kaivetaan nyt vanhat Aku Ankat esiin sateen ajaksi ja fiilistellään Disneytä niiden avulla ainakin näin ensi alkuun :). Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Synttäreillä Huimalassa.
Aikaisemmin keväällä saimme kutsun 2-vuotiaan Sebastianin syntymäpäiville Huimalaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osallistuimme ns. ulkoistettuihin syntymäpäiväjuhliin ja ensimmäinen kerta ylipäätään tuolla Huimalassa.
Syntymäpäiväjuhlia varten on varattu verhoilla eristettyjä alueita, joissa on valmiiksi katetut pöydät. Kattauksessa oli hedelmiä, suolaisia herkkuja, karkkeja ja jäätelövuori soihdulla koristeltuna. (Tarjoilu riippuu valitusta paketista.) Lisäksi juhliin oli tuotu itse huikean hieno kakku!
Pienemmät lapset malttoivat istua hienosti herkkujen äärellä, mutta meidän Tytölle paikoillaan oleminen oli loppu ajasta jo melko tuskaista: hän kun osasi jo odottaa eritavalla touhuamaan pääsyä. (Ja on ehkä noita herkkujakin ehtinyt elämänsä aikana jo enemmän maistella...)
Huimala mainostaa itseään "punaisten poskien"-takuulla. Ja kyllä punaiset olivat Tytön posket jatkuvan trampoliinillä hyppelyn jälkeen. Parasta taisikin olla juuri nuo suuret trampoliinit, kunnon liukumäki ja autorata.
Radalla autoillessa pakkauduimme lasten kanssa ensin kaikki kolme kyytiin: Tyttö ohjasi ja minä painoin kaasua sekä pidin kiinni kyydistä pois pyrkivää Pikkuveljeä. Ei varsin onnistunut kyyti siis.
Toiselle kiekalle jättäydyinkin rohkeasti itse pois ja auto jäi Tytön haltuun. Pikkuveli istui takana tukka hulmuten. Molemmat nauttivat menosta täysin sydämin!
Ja minä en voinut kuin ihmetellä, miten taitavasti Tyttö pysyi radalla. Ensimmäisellä kiekalla kun olimme törmäillyt koko ajan pitkin laitoja.
Kivat oli synttärit ja Huimalaan mennään varmasti toisenkin kerran. Suosittelen!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Mitä sun käsilaukusta löytyy?
"Mä oonkin ottanut tän vähän fiinimmän laukun, kun on tärkeitä juttuja kannettavana...
Tää on hyvä laukku. Just sopivan kokoinen ja kiiltävä. Kaikki tarpeellinen mahtuu hyvin."
Osasitkos arvata, mitä laukku piti sisällään? En minäkään. Siivoilin Pikkuveljen huonetta ja tälläinen bonus löytyi :). Eihän tämä taida laukku ollakaan, vaan työkalupakki. Tyylinsä kullakin.

tiistai 16. kesäkuuta 2015
Pikkuveljen synttärit - taas sporttaillaan.
Molempien lasten syntymäpäivät osuvat kesälle, ja niitä on juhlittu pääasiassa mökillä sukulaisten ja tutavien kesken. (Viime vuonna Tytöllä oli tämän lisäksi myös ns. kaverisynttärit myöhemmin myös kotosalla.) Mökillä juhlimisessa on kiva puoli, että useimmat sukulaisista pääse paikalle ja muutenkin ote on hieman rennompi.
Valitettavasti sää ei vain ole oikein suosinut viime kertoina, kuten juhlakansan asuvalinnoista voi kenties päätellä. Eikä parempaa taida olla luvassa tänäkään vuonna.
Pikkuveljen synttäri-ohjelmana on "sporttailut", jotka sopivat sekä lapsille, että aikuisille. Viime vuonna jaoimme porukan sekajoukkueisiin, jotka kiersivät suunnistusradan. Rasteilla oli joukko erilaisia tehtäviä. Esimerkiksi veden kantoa, käpyjen keräystä, grillitikun heittoa, oikean mittaisen pajun haku metsästä, kimppa keppiratsastusta ja Pikkuveljelle onnittelu runon kirjoittamista annettuja sanoja käyttäen. Tuossa yllä lapset johdattavat sokkoa aikuista matkalla tarvitun sangon etsintään.
Tänä vuonna ei ehkä ihan noin pitkää rataa tehdä, mutta jotain vastaavaa kuitenkin. En voi paljastaa enempää, jotta tätä lukevat sukulaiset eivät pääse harjoittelemaan etukäteen vaadittavia taitoja ;)
Pikkuveljen kakusta tuli viime vuonna ihan yli hieno (vaikka itse sanonkin). En ollut testanut tuollaista "avattua" kuorrutetta aiemmin, eikä varasuunnitelmaa ollut, joten riskillä mentiin. Onneksi onnistui. Tietenkin kuvassa näkyy harmillinen ryppy kuorrutteen reunassa, mutta se sallittakoon..
Kakkuja oli toki suurelle joukolle useampi, mutta tämä oli ns. virallinen versio. Muissa mentiin siitä, missä aita on matalin. Kakun pohjana on käytetty Kinuskikissan mehevää suklaakakkupohjaa ja täytteenä oli muistaakseni pätkismoussea.
Sama pohja on juuri äsken leivottu tuleviinkin juhliin. Se kestää hyvin pakastamisen ja on kohmeisena kohtuu helppo käsitellä.
Onpa vaan pikkasen vaikeaa pitää näpit erossa hyvälle tuoksuvasta pohjasta.
Minä rakastan kakkuja!!
Juhlia ja herkkuja odotellessa on vielä paljon puuhaa, mutta nyt nukkumaan!

Tunnisteet:
juhlat,
Mökki,
Pikkuveli,
ruoka,
Syntymäpäivät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)