torstai 18. joulukuuta 2014

Tytön kanssa kahdestaan - Tuomaanmarkkinat 2014.

Vihdoin sunnuntai-iltana lähdimme Tyttösen kanssa ihailemaan Helsingin keskustan joulutunnelmaa. Ja totisesti tuota tunnelmaa löytyi. Matkamme kävi Stockmannin joulupukin ja jouluikkunoiden ihailemisen jälkeen syömään La Famigliaan. Sieltä jatkoimme edelleen kohti Tuomaanmarkkinoita. Tarkoituksella valitsin Esplanadin puoleisen reitin, jotta päädyimme Senaatintorille tuomiokirkkoa suoraan edestäpäin katsoen. Tori ja kirkko jouluisessa iltavalaistuksessa ovat aivan häikäisevä kokonaisuus.

Tämä alla oleva kuva selittää paremmin, mitä tarkoitan tuolla torille edestä päin saapumisella (ja miksi niin kannattaa tehdä). Ja niin kuin kaikki varmasti arvaavat, näin hieno kuva ei todellakaan ole oma otokseni, vaan lainattu täältä ja sen on ottanut Jussi Hellsten.


Tuomaanmarkkinoista päällimmäisenä meille jäi mieleen karuselli. Mielenkiintoisia ruokia ja muita tuotteita olisi löytynyt varmasti uusituista markkinakojuista, jotka muuten näyttivät todella freeseiltä yhtenäisen valkoisen värityksen vuoksi. Mutta me siis riensimme suoraan karusellin jonoon. Jono oli pitkä, mutta kulki varsin nopeasti; suureen karuselliin mahtuu paljon väkeä kerralla. Varmastikaan arkena moisia jonoja ei edes pääse syntymään.


Oli kyllä paras karuselli ikinä! Tyttö oli onnellinen pinkkisatulaisesta hevosesta, jolla pystyi "ratsastamaan" ihan oikeasti. Ja minua ilahdutti kevyesti keinuva reki.


Tuomiokirkossa laulettiin saman aikaisesti myös Kauneimpia joululauluja. Valitettavasti kirkko oli täyttynyt jo paljon ennen laulujen alkua, joten emme mahtuneet sisälle laulamaan. Mutta onneksi ulkona oli kaijuttimet ja lauluja saattoi seurata portailla samalla kiipeillen.

Kaiken kaikkiaan hieno retki. Ihanaa, kun Tyttö alkaa olla sen verran iso, että hänen kanssaan voi tehdä yhdessä kaikkea kivaa. Harvoin vain tulee lähdetty ihan kaksistaan. Harmi, sillä kahden keskiset keskustelut, "the girl talk", ovat kyllä varsin viihdyttäviä tälle isommallekin tyttöselle. Eikä samalla tarvitse huolehti Pikkuveljen kyllästymisestä tai väsymisestä, saati isomman miehen ärtymyksestä suurissa väkijoukoissa.

Mihinkäs seuraavaksi suunnattaisiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti