Niinpä viikonloppu taas lähestyy loppuaan. Sateisen sunnuntain ajanvietteeksi suunnistimme Tytön kanssa Lapsimessuille. Pari kertaa olemme käyneet näillä messuilla jo aikaisemmin, ja tuosta edellisestä kerrasta ei kyllä kannata paljon puhua. Tiivistetään näin, että toisen vanhemman kännykän kotiin jättäminen ja katoaminen jäätelön ostoreissulla messujen vilinään sekä yhdet itku-potku-raivarit (siis äidin, lapsilla oli ihan kivaa) ja erittäin pikainen kotiinlähtö eivät ehkä jätä parasta kuvaa messuista. Nyt sen sijaan oli mahdollisuudet huomattavasti sopuisampaan messuiluun, kun jätettiin perheen kaksilahkeiset suosiolla kotiin.
Tyttö viihtyi osastojen esityksissä ja puuhapisteissä. Poliisiautossa otettiin sormenjälki, oli karuselliä, pomppulinnaa, temppurataa ja pelien ja lelujen testausta. Ja yritäpä nyt kaupata Tytölle ajatus unisex-värisestä potkulaudasta, kun on päässyt potkuttelemaan prinsessalaudalla.. Mutta oliko nyt sitten odotukset liiankin korkealla, vai mistä johtui, että messuista jäi vähän laimea maku. Ihan perusmessut siis.
Sunnuntaipäivänä tarjolla ollut virallinen ohjelma ei ollut mitään kummoista. Ainakaan jos verrataan viime kertojen Titi-konserttiin ym.
Itse odotin ehkä eniten Gugguun messutarjouksia, mutta niinpä kaikki haluamani tuotteet olivat jo oikeassa koossa loppuneet. Ihan tyhjin käsin ei sentään poistuttu: Riemulin osastolta löytyi Pikkuveljelle haussa ollut haalari/pyjama ja Tyttö sai topin. Molemmat olivat vanhempaa MoloKidisiä. Olen katsellut näitä aikaisemmin normihintaisena, mutta jostain syystä jääneet ostamatta. Ostoksia olisi ehkä tullut tehtyä enemmänkin, jos hattaralla lahjottu Tyttö olisi innostunut vähän enemmän messujen shoppailupuolesta, mutta ei.
Suurimman osan päivästä vietimme Lapsimessujen sijaan viereisessä hallissa, jossa käytiin lasten tanssimestaruuskilpailut. Yllä kuvassa näkyvät tytöt suorastaan hurmasivat meidän neidon: "Äiti nyt ota noista kuvia". Jälkikäteen piti vielä varmistaa, että suosikit olivat varmasti päässet kuviin. Tärkeä juttu siis.
Itsekin olin suorastaan herkistynyt. Tunnelma oli hieno ja lapset olivat aivan valtavan taitavia. Jotenkin tunsin, miten ylpeitä vanhemmat ja valmentajat olivat lapsistaan. Kai se on mahdollista tuntea myötäylpeyttä? Onhan myötähäpeäkin olemassa.
Voin vain kuvitella, miten meillä tanssitaan tästä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti