tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kuninkaallinen mekko - Tytön juhla-asu alesta.

Viikonloppu oli yhtä juhlaa. Sunnuntaina ajelimme ensin Lahteen pienen serkku-pojan yksivuotisjuhlille ja sieltä jatkoimme suoraan takaisin Helsinkiin juhlistamaan kolme täyttävää pikkuneitiä. Pakkasin matkaan ihan varmuuden vuoksi kahdet juhlatamineet, mutta ihme ja kumma, selvisimme ilman minkäänlaisia vahinkoja. Yksillä asuilla mentiin siis koko päivän.

Tyttö pääsi ensi kertaa käyttämään KappAhlin loppu-alesta tehtyä superlöytöä, eli kuvissa näkyvää kirkkaan punaista pitsimekkoa. Mekko on todella laadukkaan oloinen ja malliltaan aivan ihana. Suunnittelin sitä ensi talveen, mutta koko on aika niukka ja täysin käytettävissä jo. Hintaa mekolle jäi muistaakseni noin 10 euroa.




Juhlaeleganssin tällä kertaa kruunasivat mekon alle jääneet farkut. Eli puettiin automatkalle pitkät housut lämmikkeeksi, mutta Tytön mielestä ne olivat niin hienosti asuun sopivat, ettei niitä lopulta riisuttu ollenkaan. Mikäs siinä..
Yllä olevat kuvat ovat ensimmäisistä juhlista, joissa tavattiin suuri joukko serkkuja ja muita sukulaisia. Täti oli tiedustellut Tytöltä juhlissa, mistä ihana mekko on tullut. Ja vastaukseksi saanut: " et sä tiedä, tää on kuninkaallinen mekko?". Ja tosisesti se onkin. Mekko on juuri sellainen, mitä näkee pikku-kuninkaallisten päällä. Vaikkeivat he ihan KappAhlin pitseissä taidakaan kulkea.

Harmillisesti ottamani kuvat itse juhlapaikoista olivat niin huonolaatuisia ja ilman ajatusta näpsittyjä, ettei niitä pysty esittelemään. Molemmissa kodeissa olisi ollut kivoja oivalluksia ja kauniita ysityiskohtia muillekin näytettäviksi. Ensi kerralla sitten. Kiitokset juhlista molemmille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti