maanantai 8. syyskuuta 2014

Syksyn satoa.

Viikonlopulla käytiin maalla sadonkorjuussa. Mökin pihassa on viisi omenapuuta, jotka ovat edellisinä syksyinä tuottaneet 7 omenaa - yhteensä siis! Tänä vuonna voidaankin jo puhua huippusadosta, sillä omppuilla päästään herkuttelemaan useampaan otteeseen. Syöntiomenoiksi kelpaavia kerättiin toistakymmentä kappaletta (en tiedä tuon punertavan omenen lajiketta, hieman kaneliomenaa suurempi kokoinen ja kiinteämpi). Ja soseisiin sopivaa Antonovkaa on reilu pussillinen. Jee!
Omenapuiden leikkuuseen saimme ammattilaisen opastusta keväällä. Leikkuusta oli näköjään apua heti samana vuonna. Minkähänlaiseksi sato kasvaa, kun hoitoa jatketaan systemaattisesti seuraavina vuosina? En malta odottaa: omenat ovat vain niin hyviä!

Pikkuveli nauttii kaikista marjoista ja hedelmistä vähän liikaakin. Kotipihan luumuista saadaan oikein riita aikaisiksi, kun syöntiä pitää vähän rajoittaa. Pikkumies ei vielä erota pilaantunutta hedelmää hyvästä ja yritää salaa käydä nappaamassa maasta milloin minkäkinlaisen herkun. 


Taitaa Pikkuveljestä tulla myös äidille seuramies marjanpoimintaan, sen verran innokkaasti hän naposteli puolukoita metsäretkellä. Tytön kanssa olen yrittänyt samaa useasti, mutta hän ei jaksa olla paikoillaan tarpeeksi pitkään, jotta pääsisi herkuttelemaan saaliillaan. 

Josko huomenna leivottaisiin marjapiirakkaa! Tänään on kiireinen päivä kirppistelyjen ja Tytön uuden harrastuksen kanssa. Hauskaa alkavaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti