maanantai 6. lokakuuta 2014

Hullut Päivät 2014 - täsmäisku tärpit.


Hullut päivät - ihanaa vai kamalaa? Kuulun siihen ihmisjoukkoon, jota suuri väenpaljous ja ostoshysteria eivät ahdista. Kokemus on myöskin opettanut, että turha jahkailu kaupoissa tuottaa enemmän harmia kuin nopea toiminta. Ja monessa tilanteessa on suositeltavaa lopullisen ostopäätöksen tekeminen vasta kotona: osta, pidä, vaihda tai palauta. Ja useimmiten en palauta. Aika pro siis kyseessä...

Täsmäiskut ja nopeus taktiikkana toimivat erityisesti erilaisissa Ystävämyynneissä ja muissa alennustapahtumissa - ja tietenkin Hullareilla.
Ahdistusta voi vähentää myös ennakoimalla mahdollisia riskitekijöitä: ruuhkassa tulee aina kuuma ja jonotuksen aikana vaivaa aina nälkä ja jano. Siispä kevyesti päälle ja käsiveskaan evästä. Veskan tulee olla mielellään olan yli pidettävissä, ettei sitä tarvitse joka laarin kohdalla laskea lattialle. Ja ne hanskat - no, ne häviävät kuitenkin, eli unohda nahkaiset Sausot suosiolla kotiin ja pääset vähemmällä murheella.

Tiesittekö muuten, että monet käyvät edellisenä iltana katsomassa haluamansa Hullari-tuotteen sijainnin Stockmannilla? Ihan oikeasti! Suurin osa tuotteista tuodaan osastoille  edellisen päivän aikana ja peitetään, tai ainakin tyhjät myyntipaikat ovat jo varattuina kyseisille tuotteille. Ja sitten tehdään reittisuunnitelma, mitä kautta sinne pääsee aamulla nopeimmin. Ihan näin pro en vielä taida olla...

Aikainen lintu nappaa parhaat päältä myös muista kuin kuvastossa esitellyistä tuotteista. Ainakin Helsingin keskustan tavaratalossa on paljon näytekappaleita niin vaatteissa kuin kengissäkin.

Mitä meille sitten voisi näiltä Hulluita Päiviltä hankkia? Sisustuspuolelta ainakin Hay:n pikkupöytä ihastuttaa sekä Jieldé-valaisin. Edullisempia hankintoja voisivat olla metallipunoksiset korit.

Hullut Päivät

Hay DLM-pöytä / Jieldé / Tila ja järjestys Kuvat Stockmann

Naistenvaatteista suosittuja ovat varmasti keskiviikkona myyntiintuleva Samuji-mekko, FilippaK:n merinovillatakki ja villakangastakki. Tuosta merinovillaneuleesta minulla onkin jo muutaman vuoden käyttökokemus, eikä sitä voi kuin kehua: ei nypyn nyppyä.

Kengistä kysyntää on tietenkin Uggeilla, sen verran harvoin niitä alennuksesta löytää. Niistä haaveilevan kannattaakin tehdä se reittisuunnitelma: parhaat koot loppuvat heti ensi minuuteilla. Muista kengistä ainakin Tiger of Swedenin nahkanilkkurit näyttävät varsin kivoilta.

Torstaina on vuorossa Tiger of Sweden villakangastakki, ja Liu Jo-farkut kiinnostavat ainakin minua normaalin vyötärönkorkeuden ja tosi edullisen hinnan vuoksi. Lauantaina kiinnostusta herättää Henry Loydin raitapusero.

Listaahan voisi jatkaa vaikka miten, mutta kun todellisuudessa tarvetta ei ole oikeastaan millekään, niin eiköhän lopeteta tähän. Hyviä shoppailuja vain kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti