Mökkinäkymiä ja löytö.

Viime viikolla piipahdimme muutamaan otteeseen myös mökillä fiilistelemässä. Mökki sijaitsee vain kävelymatkan päässä Mummolasta, jossa olimme talonvahteina.

Yksin mökille livistettyäni yritin hieman siistiä paikkoja, sillä seuraava kerta, kun sinne oikeasti menemme saattaakin olla jo joulu. Aika menee niin nopeasti! Ja samalla ajatuksena oli napsia muutamia kuvia mökistä tännekin nähtäväksi.

Siivous jäi kuitenkin puolitiehen, kun ukki toi yllättäen mökille kovasti hinkuneen pikku-apurin.. Tyttö halusi leikkiä mökkileluilla (joo, meillä on mökillä kasapäin leluja, joista suurin osa on minun vanhoja). Kehotin Tyttöä valkkaamaan muutaman Barbie-jutun mukaan Helsinkiin. Tämä oli ovela suunnitelma ostaa lisää siivous-aikaa. Mutta tongittuaan lelulaatikoita ehkä jopa (!) puoli minuuttia, Tyttö alkoi huutaa: "Äitii,äitii, tuu heti tänne! Äkkiä! Äitiii!".
Ajattelin, että laatikossa on vähintääkin kuollut rotta tai muuta yhtä ihanaa, sen verran kova kiljunta oli kyseessä. Mutta mitä vielä: kesälomasta asti kadoksissa ollut Trioli -nalle oli salaperäisesti piiloutunut Barbien sekaan. Nalle-parka oli jo henkisesti haudattu ikuisiksi ajoiksi kadonneena.

Barbiet eivät siinä enää jaksaneet kiinnostaa, kun piti lähteä ilmoittamaan Triolin riemusanomaa kaikille. Siivous stop, kuvaus stop. Muutamia kuvia ehdin onneksi nappaisemaan. Kuvaillaan sitten jouluna enemmän.

Mökillä on tuollainen pikku-sievä tunnelma: vanhoja ja uusia kalusteita sekaisin, paljon tyynyjä, väreinä beigeä, vaniljaa, valkoista, puuta sekä ripaus sinistä.

Keittiön ja eteisen runkona on vanha hirsikehikko, jota on jatkettu rakentamalla ensin yläkerta ja takapihan puolelle pesutilat ja makuuhuone. Lisäksi muutama vuosi takaperin laajensimme etuterassin päälle ruokailutilan ja tuulikaapin verran. Voi siis sanoa, että mökki on vähintäänkin persoonallinen sokkelo - hyvänä päivänä sympaattinen, huonona ahdas ja epäkäytännöllinen. Erään mökkivieraan mukaan kuitenkin hyvin omistajiensa näköinen tapaus!

Olisipa sitä pihassakin vähän laittamista. Omin käsin aikoinaan paikoilleen punnerretut pihakivetkin ovat rikkaruohojen peittämät.. Ja entäs tuo puutarha, joka pilkottaa kivetyksen takana? Niin paljon puuhaa, niin vähän aikaa. Joskus toisten sitten!